Kaksi poikkeuksellista vuotta takana sähkömarkkinoilla
Olemme nyt nähneet kaksi poikkeuksellista vuotta pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Vuosi 2020 oli erittäin poikkeuksellinen sääolojen suhteen, myös pitkällä aikavälillä tarkasteltuna. Vuosi oli runsassateinen ja talvi lämmin. Jatkoksi luoksemme saapui korona ja sen mukaan tuomat talousvaikutukset, jotka heijastuivat myös sähkönkulutukseen. Vuosi 2021 oli päinvastainen, sääolojen suhteen vähäsateinen. Edelleen jatkunut koronapandemia, kallistuneet polttoaine- ja päästöoikeuksien hinnat sekä korkeat sähkön hinnat ovat olleet useiden medioiden pääotsikoissa koko Euroopassa. Sähkön tukkumarkkinahintojen nousun taustalla on useita syitä, eikä yhtä yksittäistä asiaa voi nostaa selittäväksi tekijäksi.

Tulevaisuuden näkymät
Näiden poikkeuksellisten vuosien jälkeen on todella vaikeaa ennustaa tulevaisuuden sähkön hintoja. Oma haasteensa tilanteeseen tuo myös kiristynyt tilanne Ukrainassa ja sen vaikutukset energiasektoriin. Olkiluoto 3:n valmistuminen ja tuulituotannon runsas lisääntyminen tuovat myös omat vaikutuksensa hintakehitykseen. Jatkossa Suomi on aiempaa omavaraisempi ja sen pitäisi näkyä myös hinnoittelussa. Tällä hetkellä tarkasteltuna vuodenvaihteen korkea hintataso näyttäisi kuitenkin hieman laantuneen ja se näkyy myös tämän hetken hinnoittelussa.
Mikäli sää tulevaisuudessa talvikuukausina on yhtä kylmä kuin viime joulukuussa, meidän pitää myös varautua siihen, että todella kalliita vuorokauden ja yksittäisiä tuntihintoja voi esiintyä myös tulevaisuudessa. On todennäköistä, että sähkömarkkinat ovat epävakaat tulevaisuudessakin ja hintojen vaihtelu tulee olemaan suurta, mikä heijastuu myös kuluttajahintoihin. Valitsemalla itsellesi kiinteähintaisen ja määräaikaisen sähkönmyyntisopimuksen, varmistat itsellesi takuuhinnan sopimuksen ajaksi. Sopimukseen voit lisätä myös lisämaksullisen Vaihtotakuun, jolla voit vaihtaa sopimuksen edullisempaan samanlaiseen sopimukseen hintatason laskiessa.