Imatran Seudun SähköSanomat
Imatran Seudun Sähkö
Energiatehokkuus 27.1.2021

Avustusta öljylämmityksen muuttamiseen vihreämpään vaihtoehtoon

Valtiolta voi hakea avustusta öljylämmityksen vaihtamiseen uusiutuvia energialähteitä hyödyntävään vaihtoehtoon.  Tukea on haettavissa 4 000-2 000 euroa riippuen uudesta lämmönlähteestä.

Suomessa on noin 150 000 öljylämmitteistä pientaloa ja moni harkitsee uutta ja vaivatonta lämmitysmuotoa.  Luopumiseen kannustetaan nyt avustuksella, joka on tervetullut etenkin monelle ikääntyneelle talonomistajalle, jonka haluaa asua talossaan mahdollisimman pitkään. Avustusta voi hakea ympärivuotisessa asuinkäytössä olevaan pientaloon. Sitä voidaan myöntää takautuvasti kustannuksiin, jotka ovat syntyneet 1.6.2020 jälkeen. Avustusta voi hakea niin kauan kuin määrärahaa riittää, kuitenkin enintään syksyyn 2022 asti.

Millaisiin toimenpiteisiin?

Avustusta myönnetään öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen sekä öljylämmityksen korvaamiseen toisella lämmitysjärjestelmällä, pois lukien fossiilisia polttoaineita käyttävät lämmitysjärjestelmät. Sitä myönnetään yksi per lämmitysjärjestelmä. Paritaloon voi siksi saada yhden tai kaksi avustusta riippuen siitä, onko asunnoilla yhteinen lämmitysjärjestelmä vai onko molemmilla omansa.

Avustusta ei myöskään voida myöntää, jos hakijalle myönnetään muuta avustusta tai jos hän hakee kotitalousvähennystä samaan tarkoitukseen.

Kuinka paljon?

Avustuksen määrä on aina joko 2 500 euroa tai 4 000 euroa. Sitä myönnetään 4 000 euroa, kun öljylämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun, ja 2 500 euroa, kun siirrytään muihin lämmitysjärjestelmiin. Avustusta ei myönnetä lainkaan, jos uusi rakennuskohtainen lämmitysjärjestelmä käyttää fossiilisia polttoaineita, kuten öljyä, hiiltä, maakaasua tai turvetta. Avustus myönnetään suunnitelman ja kustannusarvion perusteella, ja se maksetaan, kun hanke on valmistunut.

Miten haet?

Avustusta voi hakea takautuvasti 1.6.2020 jälkeen syntyneisiin kustannuksiin ja sitä jaetaan niin kauan kuin rahaa riittää.  Avustukset myöntää keskitetysti Pirkanmaan ELY-keskus. Ympäristöministeriö on varannut tukeen lähes 28 miljoonaa euroa. Tällä tavoitellaan noin 10 000 pientalon öljylämmitysjärjestelmän vaihtamista.

Motiva antaa neuvoja hakemiseen ja lämmitysjärjestelmän vaihtamiseen.

Tutustu tarkemmin hakemiseen ELY-keskuksen sivulla

Kommentoi artikkelia

Pakolliset kentät on merkitty tähdellä. Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

*
*

Kestävä sähkösopimus
Ekologisuutta ja edullisuutta ajattelevalle
Hinta alk.
5,69 snt/kWh
Perusmaksu
0 €/kk e-laskulla
Tutustu

Tilaa uutiskirjeemme

Tilaa Imatran Seudun Sähkön uutiskirje sähköpostiisi niin pysyt kärryillä ajankohtaisista asioista ja tiedät mistä kaupungilla puhutaan.

Siirry tilaamaan

ISSN 2670-2207 (painettu)
ISSN 2670-2649 (verkkojulkaisu)

Sähköyhtiö sinuu varten.

Asiakaspalvelu

Asiakaspalvelumme palvelee:
ma-pe klo 9-15

puh. 05 683 5209

asiakaspalvelu@issoy.fi